Truth or not?

Oon mietiskellyt, että miten on hyvä kieltäytyy kutsusta tai vaikka antaa pakit jollekkin jossain asiassa.

Pitäiskö kertoo pieni valkoinen valhe jostain muusta menosta tai esteestä, kannattaako pamauttaa kaikki suoraan, vai lykätäkkö asiaa vaan eteenpäin?

 Entäs jos oikeesti haluais suostua, muttei vaan olosuhteiden pakosta pysty, miten sen saa kuullostamaan todelta eikä valkoiselta valheelta?

Tietenkin rehellisyys kunniaan, vaikka oiskin helpompaa selittää jotain liibalaabaa. Auttaahan se kysyjääkin mitottamaan asiansa uudestaan, eikä tarvitse miettiä toisen antaman vastauksen oikeata tarkotusta. Rehellisyys voi kuitenkin loukatakkin varsinkin, jos omistaa kovin suorat mielipiteet. Sillon on ehkä syytä vähän pehmentää sanomaansa, kunhan se vain pysyy samana.

'En tiiä, en oo varma, ehkä, katellaan' Tietty noillakin voi pitkittää vastauksen antamista ja aina lykätä vastaamista eteenpäin, mutta loppupeleissä vaan hukkaa molempien aikaa ja ajatuksia. Kolikon kääntöpuoli se on tässäkin, nimittäin jos oikeasti ei tiedä :D

Kohtelias totuus lienee se kultanen keskitie, vaikkei se aina helpoin tapa oiskaan. Rohkeutta kehii!

Tämmösiä ajatuksia tänään, sit vähän kuulumisii:

 En oo vieläkään päässy reenaamaan ja se harmittaa. Pääsiäisen suklaamunamäärä plus rikkonainen nilkka ei auta minuu mahtumaan mihinkään mekkoon vielä pitkään aikaan. 

 Äikän lopputyön kanssa tappelin tänään ja nyt luovutin kun Wordin kokeiluversio päätti loppua tänään.

HeiHei