sunnuntaina, marraskuuta 4

what's wrong ?

Viime aikoina minuu on ahistanu monet asiat ja aiheuttanu semmosta jatkuvaa turhautumista. On semmonen tunne, että jotain puuttuu, jotain pitäs tehdä, mutten tiiä mitä. Osan tästä on aiheuttanu rakas lentopallo, sillä lähiaikoina on tuntunu siltä että tää harrastus vie paljon enemmän kun antaa. Vaikka annan paljon aikaa ja jaksamista treenaamiselle ja yritän ja yritän kehittyy koko ajan, niin mikään ei riitä. Ihan ku tallaisin koko ajan paikallani, enkä jaksa enää.


Lisäksi tuntuu siltä, ettei oikeasti ole muuta elämää, sillä aina kun on reenit löytyisi ihmisiä joiden kanssa voisi viettää sen ajan, mutta kun on vapaapäivä ei ketään näy missään. Ongelmani ratkaisuksi olen monelta kuullut että; ' hommaa poikaystävä!' ja tuo neuvo on jo tullut uniini. Noin helppoahan se olisikin sovittaa kaikki yhteen.



Ollaan joukkueen kanssa tässä tehty päätös Itävallan matkan uusimisesta ensi kesänä. Ilokseni oman äitini mielestä en reissuun saa lähteä, sillä meillä ei oo yhtään ylimäärästä rahaa, en kuulemma hae viikon reissun takia koko kesäksi töitä, jne. Joudun siis maksamaan koko reissun omasta pussistani, joka ammottaa tällä hetkellä tyhjyyttään. Talvi tulee siis olemaan pelkkää säästämistä ja nyörin kiristämistä, joten kovin montaa 'katsokaa mitä ostin' -postausta tuskin tulee. Ärh että ärsyttää. Ei se, että haluaisin ostaa uutta materiaa, vaan se, että toisilla se on vain pyyntö ja pappa betalar, eikä edes itse tajuta kuinka paljon toiset joutuu tekemään saman rahan saadakseen. Mutta tämä on pelin henki, turha siitä on valittaa.


Se on selkeää, ettei Itävallasta poisjääminen ole minulle edes vaihtoehto. Tieto tulevasta reissusta motivoi niiin paljon kaikissa elämän osa-alueissani eli koulussa ja lentiksessä. Jos nyt äiti estää reissun, niin oon varma etten kestä puhettakaan muiden tulevasta reissusta.

Rakkaat lukijat, helpatkaas nyt vähä, jooko? Kaikilla on varmasti ollu tämmönen saamaton olo,
 joten kertokaa miten työ saatte sen pois? Jos joku taas tietää oivan vinkin säästämiseen,
 niin otan sen innolla vastaan(:

HeiHei

ps.

7 kommenttia:

  1. täällä toinen jota yleensä ärsyttää se et muut saa jotain kun sormia napsauttaa mutta itse joudun raatamaan sellaisen eteen niska limassa :/
    entiedä muuta kuin että itse kun säästän niin en käy
    ulkona syömässä, en mene juomaan vklp, en osta turhia
    vaatteita (tai käyn pelkästään kirppiksillä ettei tule
    oikeassa kaupassa houkutusta ostaa jotain) ja teen
    kotitöitä ja mummolle töitä niin saan vähän ekstraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihi, siun kommentti vois olla täysin miun kirjottama, paitsi että miun pitää vielä vähä tehä töitä ton turhan syömässä käynnin ja koko aikasen karkin oston kanssa!:D

      Poista
  2. vie kirpparille vaatteita joita et käytä! ite sain aika pienestä vaatemäärästä 150e ja kyllä sydäntä lämmitti, miulla oli paikkka joen jättikirppiksellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä idea!=) oon mieki vieny ennenki mut ei vaan jotenki tullu mieleen:D viimeks vein ite Valintakirppikselle ja tienasin satasen:)

      Poista
  3. hihihi jos viet vaatteita kirpparille myyntiin nii ilmota paikka ja aika, täällä ois yks kiinnostunu ;)

    VastaaPoista
  4. Millanen on sun unelma poikaystävä luonteeltaan ja ulkonäöltään? :)
    No mut sul on hyvät elämänarvot ja ihailen sua paljon! Et vaadi vanhempias napsauttaa naamas eteen massii, tiiät et ei sitä niin vaan saa(vaikka jotkut saa ja en käsitä sitä) oot ihana <3 voin sanoo et moni poika tykkää susta varmasti ja sussa on sitä tyttöystävämsteriaalii!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihi tää okmmentti luettuna näin aamutuimaan piristi! teen postauksen antamastasi aiheesta pian:) ! KIITOS!

      Poista