tiistaina, joulukuuta 18

Lovely, definitely not Lonely, Sunday

Sunnuntaina oltiin joukkueen tytssyjen kanssa pikkujouluilemassa. Ohjelmassa oli aina yhtä viihdyttävä Riennon peli & leffassa käynti.

Aamu alkoi hyvissä merkein kamalalla mahakivulla, jonka takii jouduin heräämään kello 10, hyvien seitsemän tunnin unen jälkeen. Sitten kävi perinteiset; vaikka lähtö oli äitin kyydissä keskustaan joskus puoliltapäivin, tajusin 15minuuttia ennen lähtöö, että oon juuri tullut suihkusta. Minne se aika häviää aina aamuisin ?

Even kanssa tavattiin keskustassa ja junnutki vedettiin mukaan kebabille, jonka jälkeen suunnattiin Urkkatalolle. Matkalta mukaan löyty isoin ja ihanin tonttulakki ikinä! Peli meni mukavasti ja pitkästä aikaa Riento vei voiton. Melkeen koko meidän joukkuekkin oli saatu kasaan kannustusjoukkoihi.





Suunnattiin sitten uudestaan syömään, sillä leffan alkuun oli monta tuntii aikaa. Leffaksi valittiin Hobitti, joka osoittautui iha hyväksi valinnaksi. On se klonkku vaan niin suloinen, kun sillä on niin kivasti niitä ongelmia omien persooniensa kanssa♥

HeiHei!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti